5. kesäkuuta 2016

JUHLAN HUMUA VUOROKAUDEN VERRAN

Eilen saatiin juhlia upeita, kovan urakan suorittaneita valmistujia. Mä pakkasin perjantaina kamat autoon ja starttasin ystäväni luo Rautjärvelle. Olin luvannut toimia juhlissa kuvaajana ja siksi kiiruhdin heille jo perjantaina. Lauantaina pompattiin ylös jo viiden aikaan aamusta ja kahvin voimalla sähistiin muutama tunti meikkien ja hiustenlaiton merkeissä. Lakitus alkoi yhdeksältä, mutta lähdettiin kahdeksan aikaan, sillä meillä meni hetken aikaa ajellessa koululle Simpeleelle. Lakituksen jälkeen ylioppilaat käväisivät sankarihautuumaalla ja sieltä kurvattiin äkkiä takaisin Rautjärvelle. Aamusta pelättiin sadetta, sillä viikonlopun sää oli vaihdellut suuntaan ja toiseen, mutta loppujen lopuksi saatiin nauttia täydestä auringonpaisteesta koko päivän.
 
Söin itseni täyteen toinen toistaan herkullisempia kakkuja, niin suolaisia kuin makeita. Rakastuin erityisesti lohivoileipäkakkuun (!!) Illemmasta heitin tavarat autoon ja ajelin takasin kotia. Söin ja hetken huilailun jälkeen pakkasin toiset tavarat autoon ja treffasin kaverin, jonka kanssa lähdettiin juhlistamaan juuri alkanutta kesälomaa. Pyörähdettiin moikkaamassa tuttuja keskustassa ja siitä suunnattiin tanssijalan vipattaessa bailaamaan tanssilavalle. Sieltä rättipoikkiväsyneenä yömyöhään nukkumaan. Nukkumaan käydessä vilkaisin kelloon ja tajusin samalla valvoneeni melkein vuorokauden verran, ei ihme että väsytti. Hyvillä fiiliksillä mentiin koko päivä ja en voisi olla ylpeämpi ystäväni suorituksesta lakin saamiseen! Hyvä sinä♥!!
 
Nyt ajattelin ottaa pienen huilihetken ja sen jälkeen pakkailen huomista varten. Blogi hiljenee ensi viikon ajaksi, sillä vietän viikon pois sivistyksen parista isostelun merkeissä. Seuraavaan viikkoon siis!
 
Paljon onnea vielä kaikille valmistuneille, te teitte sen!
 
 
xx -S

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, tulee väkisinkin todella hyvälle tuulelle näitä katsellessa! ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva kuulla:) ihana kommentti<3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥