9. joulukuuta 2016

CHRISTMAS Q&A TAG

Blogeja selaillessani törmäsin Johannan blogissa tällaiseen christmas Q&A -postaukseen ja päätin sen itsekin toteuttaa.


Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?

- Mulla ei ole just sitä tiettyä paitaa jonka puen jouluna päälle, mutta pyrin aina johonkin valkoiseen tai punaiseen.

Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?

- Meillä oli joskus tapana saunoa aina jouluaamuisin. Sen lisäksi katseltiin aina aattoaamuisin joulupukin kuumaa linjaa ja jouluaiheisia elokuvia.

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?

- Kyllä, kerran ja huonolla menestyksellä sekin. Ostin kaupasta valmiit talopalaset, jotka täytyi vain koota. Noh ennen kuin pakettia oli edes keritty avaamaan, oli piparit musertuneet pieniksi palasiksi.

Suosikkipuuhaa joululomalla?

- Laskettelu ja pitkään nukkuminen, mäenlasku ja kiireettömyys

On jouluaatto, mitä lasissasi on?

- Kuumaa glögiä muutaman rusinan kera


Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?

- Äiti

Mitkä värit tekevät joulusi?

- Valkoinen ja kaikki vaalea - ripaus punaista

Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?

- Meillä ei oikeastaan ole sen kummempia perinteitä (mummin herkkupöytien tuhoamista lukuun ottamatta) vaan mennään vähän fiilispohjalla

Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?

- En, mutta tänä vuonna vietän

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?

- Kinkkua, karjalanpaistia, graavilohta ja perunaa


Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?

- Valkoiset - ehdottomasti

Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?

- Joulutortut ♥

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?

- Molemmissa on oma viehätyksensä, mutta jollain tapaa se jouluaaton jännitys tekee aatosta mielekkäämmän

Kuva- vai suklaajoulukalenteri?

- Suklaa. Syön harvoin suklaata, mutta joulun aikaan on lupa vähän herkutella

Kuulutko pikkujoulukansaan?

- Me ei kaveriporukalla paljonkaan järkätä pikkujouluja, mutta aina perheen kesken jotain pientä, eli jokseenkin ainakin


Joko te odotatte innoissanne joulua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥