30. joulukuuta 2016

VUOSIKATSAUS 3/3

 
HEINÄKUU
 
 
Kuvasin eniten asukuvia koko tämän vuoden aikana Treffasin samaa koulua käyvän tytön, jonka kanssa käytiin räpsimässä muutamat kuvat Kokeilin ensimmäisen kerran smoothiebowlia Käytin mun uutta NY -lippistä melkein joka asun kanssa Matkasin taas muutamaksi yöksi simpeleelle yllätysreissulle Käytiin soutelemassa Shoppailin muutamia uusia kesävaatteita Keräsin teille muutamia random faktoja itsestäni Olin tiiviisti töissä heinäkuun ajan
 
 
Elokuun postaukset jäivät niinkin minimiin kuin yksi, joten siirrytään suoraan syyskuulle. Mutta sitä ennen elokuulta mainitakseni pari asiaa Weekend -festival Kävin vielä töissä elokuun pari ekaa viikkoa
 
 
SYYSKUU
 
 
Toteutin teille pitkästä aikaa Q&A -postauksen Löysin uuden suosikkihuulipunan Työskentelin taas yhteistyössä Espritin kanssa Aloin seurustelemaan Kävin leffassa ja ulkona syömässä useampaan kertaan Valmistauduin syksyn kirjoituksia varten Olin lopettanut työt Nautin syksyn lämpöisistä ja pitkistä illoista
 
Marraskuulta postauksia ei tullut ollenkaan, joten seuraavaksi joulukuu.
 
JOULUKUU
 
 
Kerroin teille meidän tulevista matkasuunnitelmista Tehtiin minireissu Tampereelle Kokosin muutaman Q&A -tagin Harjoittelin geelikynsien tekoa Suunniteltiin yhteistä muuttoa Matkustettiin malediiveille, joka oli ehdottomasti tähän astisista reissuista mun suosikki ja ehdottomasti suosikki kohde Muutettiin tavaroita uuteen kotiin Nautittiin illoista viinin ja netflixin kera Lomailtiin ♥ 
 
 
Kiitos vuodesta 2016 - toivotaan ensi vuoden olevan vähintäänkin yhtä onnistunut!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥