9. huhtikuuta 2017

ELÄMÄNI AAKKOSET

Aurinkoiset aamut. Tällaisina aamuina kun aurinko pilkottaa kaihtimien välistä jo ennen kahdeksaa, huomaan olevani niin paljon virkeämpi ja hyväntuulisempi ja jopa valmis nousemaan ennen kymmentä.

Bombertakki. En omista ainuttakaan, mutta haaveilen hennosta vaaleanpunaisesta versiosta tälle keväälle.

Coffeegram - alan olla sitä mieltä että instagramini alkaa pikkuhiljaa näyttämään ihan coffeegramilta kaikkine kahvikuvineen, hah.

Damon - no ehdottomasti vampyyrin päiväkirjojen lemppari tyyppi.

Elämä, on muuten elämisen arvoista joka päivä.

Facewap, hahaa yksi parhaimpia sovelluksia muutama vuosi sitten :'D

Granola itsetehtynä - täytyy kokeilla joskus!


Hemu oli ensimmäisen koiramme nimi kun oltiin ihan pieniä.

Ilsole. On mun lemppari valkkari tällä hetkellä.

Jääkiekko, jota suostun katsomaan vain MM-kisojen aikaan ja hei, silloin ihan tosi katsotaan - jos Suomi pärjää.

Kos, jo kauan haaveilemani matkakohde.

Luppis on lempinimeni tällä hetkellä monen muun ohella.

Malediivit - tämän hetkinen lempparimatkakohde, jonne tullaan matkustamaan ihan varmasti vielä uudestaan!

Nuudelit, niitä on pakko löytyä kaapista aina vähintään pari pakettia hätävaraksi!


Onnellisuus. Tajusin tuossa yksi päivä, kuinka onnellinen tällä hetkellä olen ♥

Puffetjäätelö - minttu. Ei oo mitään parempaa (!!)

Q -kortti. Korttipelien kauhu, silloin kun värisuoria pitäisi saada.

Rahan takii - Antti Tuisku. Siinä muuten menevä tanssibiisi!

Skam. En ole katsonut ainuttakaan jaksoa, vaikka moni tuntuu hehkuttavan sitä maasta taivaisiin. Mikä siitä tekee niin hyvän?:'D

Tsiigaa vai smyygaa? Tästä käytiin keskustelua autokoulussa ajo-opettajani kanssa.

Unum on sovellus, jota käytän instagramkuvieni sommitteluun


Vilma oli ensimmäisen nukkeni nimi, jota varjelin maailman tappiin asti :D

Wolt - houkuttelisi käydä kokeilemassa.

X se pirulainen, jonka takia vähäinenkin kiinnostukseni matematiikkaa kohtaan kuoli lopullisesti.

Ylihuolehtivainen voisi kuvata luonnettani parhaiten.

Zorro, niin no parempaan en pystynyt.

Åre, olisi kiva päästä kokemaan vähän hurjempia laskumäkiä ja upeita maisemia, vaikken mikään talven ylin ystävä olekaan.

Äänekäs. Puhun huomaamattani joskus todella kovaa. Varsinkin kotona Miro saattaa useasti sanoa, ettei tarvitse huutaa. Kuulee kuulemma vähemmälläkin.

Örkkimörkeiksi kutsuttiin kaikkia vähänkään hurjemman näköisiä karvaisia leluja :D

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Minun pitikin joskus aikoinaan toteuttaa tämä myös itse, kun Uinolle tätä ehdotin postausideaksi ja hän tämän toteutti, mutta ehkä nyt voisin pian tämän myös itse tehdä :)
    & Skam on ihan sika hyvä sarja, suosittelen! Olin tosi skeptinen alkuun itsekin, mutta aloitettuani ja päästyäni juoneen jyvälle, katsoin kaikki kaudet muutamassa päivässä! Jaksot kun eivät ole pitkiä (15-40min), niin tulee helposti vain klikattua seuraavaan jaksoon - "jos vielä yksi" :D Sarjasta tekee hyvän se, että hahmoihin on helppo samaistua, kun ovat samaa ikäluokkaa :) Jokainen kausi avaa tarkemmin yhden päähenkilön elämää ja etenkin kakkoskausi oli ihan lempparini, koska kauden päähenkilö Noora on lempihahmoni!

    http://kanervaneuvonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että pidit :)! Itse en Uinon blogia seuraakaan niin on jäänyt kokonaan välistä, mutta omastakin mielestä tällaisia on aina kiva lukea. Huippua jos toteutat itse myös :)!

      Hei kiva kun kerroit sarjasta vähän enemmän, pitää pistää korvan taakse jospa itsekin innostuisi näin jälkijunassa :'D en tiedä miten multa on jäänyt toi kokonaan, kun joka paikka tuntuu pursuavan Skamia muodossa jos toisessa. Ei ole ollut mahdollista välttyä, heh :D

      Poista
  2. Ihana postaus ja tosi hyvin toteutettu! Nuudeleita on itelläki pakko olla varalla ja Skam on aivan mahtava. Lisäksi Damon todellakin on paras hahmo Vampyyripäiväkirjoista, se vain on niin komea *.*
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla että tykkäsit :)! Nuudelit on just sellanen hätävara, joten niitä on vaan pakko olla kaapissa :'D Jännä että multa on vaan jäänyt Skam kokonaan välistä, vaikka siitä on juttua melkein joka toisessa blogissa ja sosiaalisessa mediassa ylipäätään :'D

      No eikö, Damon on vaan niin <3 !!

      Poista
  3. Hei vähän kiva postaus! Mäkin voisin toteuttaa tämän heh! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla!<3 Ja toteuta ihmeessä, käynkin sit kurkkaamassa sen!;)

      Poista
  4. Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta, pitää selailla enemmänkin! :)
    Me käytiin Kosilla vuonna 2015 ja tykkäsin kyllä tosi paljon! Oltiin kaksi viikkoa ja aktiviteettiä ois riittänyt niin paljon, että ei millään ehditty tehdä kaikkea mitä oltaisiin haluttu! Rantojakin riittää monia, joten auringonottoakin tuli tehtyä paljon! :) Tosi monipuolinen kohde! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :)!

      Oi että, kuulostaa niin kivalta paikalta! Pakko päästä joskus. Oon haaveillut tonne pääsystä jo ties kuinka kauan ja ihana tietää vähän tarkemmin että aktiviteettia ja rantoja löytyy vaikka millä mitalla, koska niitä odotan ehkä eniten kaikilta rantalomilta!!:)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥