15. huhtikuuta 2017

SITÄ&TÄTÄ X 7

 
Olen meillä kuulemma se suurin kananmunien kuluttaja, haha. Mikä on kyllä ihan totta. Valehtelematta vähintään 5x viikossa paistan itselleni aamupalaksi kananmunat leivänpäälle. Teinkin jokin aika sitten poikkeuksen ja kokosin hedelmäsalaatin vesimelonista ja banaanista - ihanan raikasta.


Uskaltauduin myös kaivamaan viime viikolla lenkkarit kaapinperältä ja lähtemään ensimmäistä kertaa paljain nilkoin lenkille. Hiukka jännitti, että palaanko takaisin syväjäässä kovan tuulen runtelemana, mutta onnekseni nilkkoihin ei käynyt kylmä lainkaan. Pipo tuolla matkalla tosin olisi ollut enemmän kuin nappivalinta. Terveisin punaiset korvat.

 
Käytiin myös viime viikolla kuvailemassa Tanjan kanssa ja vaikka itse sanonkin, niin kuvista tuli aikas kivoja. Näistä lisää myöhemmin.
 
 
Ei ole oman sängyn voittanutta. Vaikka kyläily on kivaa ja tällä hetkellä majaillaan Tampereella pääsiäisen vietossa niin tuskin maltan odottaa pääseväni taas omaan sänkyyn.
 

Bloggailua ja ensi vuoden työhakemuksien suunnittelua. Olen myös innostunut pitkästä aikaa jääteestä ja voisin litkiä sitä kahvin sijaan, vaikken muuten teen ystävä olekaan.

 
Valkoinen ja vaalean farkun yhdistelmä näin kevään tullen on innostanut yhä enemmän. Vähän esimakua revittyjen housujen asuvinkki postaussarjan viimeiseen osaan ;)
 
 
Bongasin yhdestä blogista hetki sitten herkullisen kuuloisen kana-pekonipastan ohjeen ja oli pakko laittaa se talteen. Kokeilin päivää myöhemmin itse ja pakko myöntää, että siitä tuli oikeesti hyvää. Hieman soveltaen. Kiinnostaisiko teitä ohje jossain kohtaa?
 
Superia sunnuntaita ja kivaa pääsiäisen jatkoa! Mitä teidän vapaisiinne on kuulunut?

2 kommenttia:

  1. Oi miten kivasti toteutettu postaus! Ihania kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Ihana kun kommentoit <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥