24. syyskuuta 2017

TÄYDELLISEN SUNNUNTAIN RESEPTI

sunnuntai2


Meillä siihen ainakin kuuluu pitkään nukkumista ilman herätyskelloa. Arkipäivinä saa usein aina herätä herätykseen, joten vastavuoroisesti viikonloput ovat tarkoitettu pitkään nukkumiseen ilman minkäänlaista kiirettä. Aamukahvin juomista sängyssä peiton alla vielä köllötellen ja hetki yhdessä jotain hyvää sarjaa katsellen. Täyttävä ja maittava aamupala. Ehkä paistettuja munia tai vastavuoroisesti ruisleipää perinteisellä kinkulla ja juustolla tai mahdollisella pienellä twistillä.


sunnuntai


Hetki kunnon hikitreeniä ja sen jälkeen saunomista kynttilän valossa, ihonhoitoa ja kasvonaamioita. Eilispäivän itse tehtyä pizzaa, sillä tänään ei tarvitse ottaa stressiä ruuanlaitosta. Meikitön päivä, päiväkahvit ja mahdollista yhteistä tekemisistä. Tykkään pyhittää sunnuntait eritoten yhdessä olemiselle ja tekemiselle, sillä arkinen kiire ei usein anna tällaiselle mahdollisuutta. Pyrin myös siihen, että sunnuntaina ei tarvitse tehdä mitään, ellei jaksa. Sillä tehtävät asiat eivät karkaa minnekään ja ne voi hoitaa pois alta maanantainakin.


sunnuntai3


Tältä näyttää meidän täydellisen sunnuntain resepti. Millaiselta sun?

Täydellisen rentoa sunnuntaita tyypit <3

xx Sofia

4 kommenttia:

  1. Miulla usein perjantai-ilta ja lauantai ovat sellaisia viikonlopun en-tee-mitään-arjen-velvollisuuksia päiviä, ja sitten sunnuntaina "valmistaudun" tulevaa viikkoa varten; siivoilen, hemmottelen itseäni, kirjoittelen ylös tulevan viikon menoja jne. :) Mutta silti sunnuntait on ihan parhaita, leppoisaa sunnuntaita sinne ♥

    http://kanervaneuvonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne kyllä ovat, kaikesta huolimatta vaikka suunnittelisi silloin tulevaa viikkoa! Kiva kuulla millaisia sun viikonloput pääpiirteittäin ovat :) itselle tämä sunnuntain rentous jäi varmaankin lähinnä kesästä, kun olin pääsääntöisesti aina lauantait töissä ja sunnuntait olivat viikonlopun ainoita vapaapäiviä :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  2. Ihana teksti!❤ Just tollasia sunnuntaiden pitääki olla❤

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥