2. lokakuuta 2017

INSPIRAATIOTA SYYSPUKEUTUMISEEN

Lokakuun ensimmäinen toi mukanaan hyytävän kylmän tuulen ja kolean ilman. Voin sanoa eilen ensi kertaa tuntevani sen todellisen syksyn tuoksun ja tuiverruksen salille kävellessäni. Kaivoimpa jopa vaatekaappini paksuimman neuleen päälle salireissun jälkeen, sen verran kylmissäni olin. Huomasin muuten vaatekaapin inventaariota tehdessä karsivani sitä aika rankalla kädellä. Jäljelle jäi kolme hyvää neuletta eikä vaatekaapin väriskaala näin syksyä ajatellen ole kovinkaan värikäs. Siinä hetken aikaa podin aikamoista inspiraation puutetta pukeutumisen suhteen, sillä usein sitä tuntuu valitsevan sen saman neuleen ja housut jonnekin sännätessä. Päädyin kirjoittamaan Googleen eri hakusanoja, joilla löytäisin jonkinlaista inspiraatiota pukeutumiseen, kuitenkin oman vaatekaappini rajoissa. Hetken selatessani löysin muutamia alkusyksyyn soveltuvia asukokonaisuuksia, joista yhtä sovelsin tähän malliin.


Esprit.fi


Lisäinspiraatio ei kuitenkaan koskaan ole pahitteeksi, joten päädyin tutkimaan myös Espritin syysvalikoimaa. Kokosin alkukesästä juhannuksen aikaan heidän nettisivuiltaan kaksi erinäköistä juhannuslookia  ja nyt syksyn startatessa ihan toden teolla, kokosin muutaman itseäni inspiroivan syyslookin. Toivottavasti näistä jompi kumpi kolahtaa myös teihin!


syysinspiraatio

1. Neule täältä 2. Kengät täältä 3. Hame täältä 4. Hattu täältä


On varmaan sanomattakin selvää, että syksy on neuleiden kulta-aikaa. Klassinen valkoinen neule leveillä hihoilla, musta lyhyt hame, ylipolvensaappaat ja kipparinlakki - aika toimiva ja itseni näköinen kombo! Tähän vielä sukkikset lämmittämään paljasta reittä.


syysinspiraatio2

1. Mekko täältä 2. Kengät täältä 3. Laukku täältä 4. Takki täältä


Toinen asu puolestaan on aika simppeli. Tumman harmaa neulemekko, nahkatakki ja nilkkurit. Väriä tähän asuun näyttävällä laukulla. Vastaavanlaista voisin myös kuvitella itseni päälle, mutta ensimmäinen vaihtoehto on enemmän omanlaiseni. Ajattelin kumminkin koota kaksi hieman toisistaan eroavaa kokonaisuutta, joita helposti muokkaamalla voi saada asusta itsensä näköisen.


Iskeekö kumpikaan teihin? Jos niin kumpi? Ihanaa lokakuun alkua!


xx Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥