8. tammikuuta 2018

MUN 9 PARASTA - TARINA KUVIEN TAKAA

Ihanaa uutta vuotta sinne ruutujen toiselle puolelle! Lueskelin viime loppuvuoden puolella postauksia instagramin 9 parhaista kuvista ja tarinoista niiden takaa. Selasin läpi omaa instagramiani ja valitsin sieltä yhdeksän omasta mielestäni kaikista merkittävintä kuvaa. Nämä siis eivät ole sanan siinä merkityksessä best nine, mutta nämä ovat sitä mulle. Let's see, miltä vuosi 2017 kokonaisuudessaan vielä näytti.



best nine -17



IMG_2812


Piparin tuoksua, tonttujen juoksua. Ensimmäinen joulu omassa kodissa.


IMG_2082


Viime kesä säiden puoleen oli aika fiasko, mutta yhtenä niin aurinkoisena ja lämpöisenä loppukesän päivänä päätettiin lähteä yhdessä kävelylle läheiselle rannalle. Löydettiin sieltä pieni kallionpalanen, johon syksystä päädyttiin viettämään kahdenkeskistä aikaa viinipullon kera. Mä olin nimittäin koko kesän ollut jotenkin todella stressaantunut töistä ja usein huonotuulinen. Siksi tällainen extemporee ulkoilu teki ajoittain enemmän kuin hyvää.


FullSizeRender


Niin ja niistä irtiotoista ja yhdessä vietetystä ajasta. Poikaystävä oli järjestänyt yhtenä iltana yllärin, josta olin vain vinkkauksena saanut kuulla etukäteen, etten suunnittele kyseiselle illalle mitään. Menimme syömään läheiseen pihviravintolaan ja nauttimaan pullon viiniä. Meillä on nykyään harvoin tällaisia mahdollisuuksia, sillä ollaan molemmat joko viikolla myöhempään töissä, jolloin ollaan rättiväsyneitä tekemään mitään tai vastaavasti mulla on myös viikonloppuisin töitä, joka sekoittaa pakkaa yhtenään. Siksi tällaiset yhteiset treffi-illat arjen keskelle ovat ihan parhaita.


suomi100


Tämä on ehdottomasti lempparikuvani koko vuonna ja ehdottomasti lempparikuva ihan kaiken kaikkiaan. 3,5 vuotisen aherruksen päätökseen saaminen ja tämä tyyppi. Mä olen niin onnellinen <3


IMG_2750


Eihän se joulu olisi ollut mitään ilman tätä söpöä 150 senttistä valkoista kuusta, joka saatiin kuin saatiinkin. Vaikka aluksi meinattiin menettää uskomme sen saamisen suhteen, Matti Myöhäisinä kun liikenteessä oltiin.


IMG_1621


Kolme viikkoa mahdollisuutta, eikä siltikään meinattu saada lomaa samalle ajankohdalle. Poikaystävällä viikko lomaa jäljellä ja jes, jotenkin sain itselleni muutaman päivän vapaat, joista todellakin otettiin ilomme irti. Ei nimittäin sen viiden päivän aikana oltu paikoillamme hetkeäkään. Ensimmäisenä suunnattiin Tampereelle, sieltä seuraavana päivänä laivalle, toisena Yyteriin ja kolmantena ihan omalle elämysmatkalle. Parasta!


sudiosweden


Koti <3 Uutena vuotena tuli tasan vuosi täyteen tässä yhteisessä ensimmäisessä kodissamme ja ai että rakastan tätä päivä päivältä vain enemmän. Haaveilen aina tämän ostomahdollisuudesta, mutta valitettava tosiasia ettei koko asuintalossa ole ainuttakaan omistuskämppää.


yyteri


Vaikka koko kesä oli fiasko, meidän kesäloman säät olivat fiaskoja, mutta sinä päivänä kun päätettiin uhmata säätä ja lähteä porukalla Yyteriin - voin vaikka väittää sen olleen kesän parhain ja kuumin päivä. Miten voikaan olla niin hyvä onni matkassa. Tämä oli ensimmäinen kertani Yyterissä - en tiedä miksen ole sinne koskaan aiemmin eksynyt - mutta ei todellakaan viimeinen. Suunnitteilla on reissua jo ensi kesälle ja luultavasti vielä samalla kokoonpanollakin.


joulu@sofiaemilia


Tässä kuvassa taas on hyvin tiivistettynä viime vuosi. Vaikka alkuvuosi mentiin opiskelujen suhteen alamäkeä ja epäonnistumisia oli enemmän ja vähemmän, toi loppuvuosi mukanaan paljon onnea. Valmistuminen, uusi työ ja uudet kujeet. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2018!



xx Sofia

2 kommenttia:

  1. Tää oli kiva, ihana kuulla tarinoita noitten kuvien takaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3! Ihanaa alkanutta vuotta sulle :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni ♥